Zanoz
Nimi x Zanoz
Merkitys x ?; sirpale
Kutsuen x RZan
Ikä x 5-6 vuotta
Skpl x ♂
Laji x koira
Lahko x Ei, inhoaa
Lauma x Carmis
"randomirandomi"
Ulkonäkö
Zanoz on suurikokoinen salukin ja kultaisennoutajan risteytys. Uroksella on säkää 65 cm ja painoa sopivasti, suurin osa tästä massasta on lihasta. Jalat ovat koiralla jäntevät ja vahvat, samaten niska. Kunto on hyvä ja jäntevine jalkoineen salukiristeytys jaksaa juosta pitkiäkin matkoja hengästymättä. Vaikka ruumis antaakin hyvät edellytykset taistelemiseen, uros ei siitä kuitenkaan pidä ja näinollen ei treenaa itseään kovinkaan paljon. Lihakset tulevat metsästyksen lomassa, sekä Zanozin vaellellessa ympäri Andriaanaa. Turkki on keskipitkää, mutta korvat ja häntä ovat salukimaisen hapsulliset, kuten myös jalat. Ns. tupsujalat. Silmät ovat tummanruskeat, kirsu ja anturat taas tummanharmaat, siniseen vivahtavat. Uroksen puheääni on melkolailla tavallinen, tumma, mutta puoleensavetävä. Lauluääni taas on hyvin tumma ja vahvasointinen, olematta siltikään täysin basson veroinen miesääni.Luonne
Zanoz on mukava koiraherra, joka tuntee käytöstavat kuin omat...tassunsa. Zan on hyvin kiltti ja mukava tuntemattomillekin. Uros on myös hieman omahyväinen. Raukka kun kuvittelee joskus tietävänsä kaiken, mikä viekin sen usein vaikeuksiin. Ominaisuus on kuitenkin hiipunut iän myötä. Heppu on opetettu kohteliaaksi ja se jakaakin niitä ahkerasti. Zan pitää juttelusta ja kertookin asioistaan varsin vapaasti muille, mutta pitää surut ja rakkausasiat mieluiten omana tietonaan. Herraselle kelpaa minkälainen keskustelutoveri tahansa, mutta kumppanin valitseminen onkin sitten tyystin eri juttu. Heterouros on ihan normaalisti muiden uroiden ja pentujen kanssa, mutta kun vastaan tulee joku hyväkäytöksinen nuori neiti, saattaa se raukka joutua kovaan piiritykseen. Zanoz arvostaa ystävällisiä ja omana itsenään olevia narttuja. Uros ei valehtelusta saati petturuudesta pidä lainkaan. Myöskin ilkeys ja turha aggressiivisuus ovat inhottavia ominaisuuksia.Herrasemme ei kuitenkaan lempeästä luonteestaan huolimatta ole kovin sinisilmäinen, vaan tarkkailee toisen käytöstä ennenkuin paljastaa mitään kovin henkilökohtaista. Zan ei missään nimessä valehtele, ennemmin kuolisi. Uros tykkää liikuskella yksin, mutta ottaa mielellään seuralaisen mukaan. Tuosta saa helposti kaverin ja luottamuksen pystyy ansaitsemaan helposti, mutta jos sen joskus rikkoo, sitä se ei enää takaisin saa. Zan vaalii ystävyyttä ja yrittää pitää liekkiä yllä jatkuvasti. Erittäin hyvä ystävä, siis. Koira on myös rohkea ja ryhtyisi mihin vain rakkaidensa puolesta. Kumppanina tuo on kiltti ja lempeä uros, joka varmasti puolustaisi rakkaitaan viimeiseen asti.
Tuo ei kuitenkaan ole kovin kummoinen taistelija ja siksi yrittääkin selvitä tilanteesta puhumalla. Tai ylipäätään karttamalla tiettyjä henkilöitä. Zanozin tekniikka onkin hämäys tai vastaavasti karkuun juokseminen. Yllättävän aggressiiviseksi uros kuitenkin heittäytyy, jos sen omaa tai läheisten henkeä uhataan. Uros kokee tarpeelliseksi suojella kaikkai nuorempiaan. Ainakin omassa mielessään se on huolissaan oppilaastaan, Niarasta, sillä pelkää, että Lahko tai kuolo vie naaraan. [26]
Themet: ?, ?, ?
Menneisyys
Zanoz syntyi aateliskotiin nuorelle salukinartulle. Omistajat eivät olleet kovin innoissaan huomatessaan pentujen olleen sekarotuisia, mutta eivät hennoneet antaa niitä pois. Niinpä nuori uros sai kasvaa äitinsä ja sisarustensa luona. Pienokaisesta tuli koko perheen lemmikki ja sai nimekseen Zanoz, mikä merkitsi ‘sirpaletta’. Erään kerran se oli ulkoilemassa ja näki komean kultaisennoutajan lähestyvän sitä ja sen äitiä. Zanoz räksytti uhkaavasti, mutta emo torui sitä ja alkoi leikkiä vieraan uroon kanssa. Pian pentu tajusi tuon olevan sen isä, joka oli lähtenyt kiertelemään maailmaa. Emo vei isän kellariin ja pyydysti tälle ruokaa. Isä kertoi seikkailuistaan ja kokemuksistaan. Hän mainitsi kertomuksissaan Andriaanan saaren. Zanoz kiinnostui asiasta ja kyseli tästä isältään. Noutaja ei kuulemma käynyt siellä, mutta oli kuullut huhuja siitä. Uros kertoi tavanneensa muutamia, jotka kertoivat saaresta ja pilkkasivat lahkolaisia. Zanoz oppi isältään kaikenlaista, sovelsi hänen ajatuksiaan ja tapojaan. Häneen vaikutti myös isän negatiivinen ajattelu lahkolaisia kohtaan. Parin vuoden kuluttua Zan lähti etsimään salaperäistä saarta. Uros suunnisti satamaan ja onnistuikin löytämään pari laivakoiraa. Nämä virnuilivat nuorukaiselle ja selvästi hautoivat jotain. Zanoz aisti sen, muttei lähtenyt pakoon. Tämä koitui kohtaloksi ja koirat löivät hänet tajuttomaksi. Ne viskasivat toisen kalastusalukseen, mikä teki lähtöä merelle päin. Zan alkoi heräillä keskipäivällä ja haparoivin askelin suunnisti ruumasta kannelle. Ihmiset ajoivat tämän mereen ja uros sai ponnistella pysyäkseen pinnalla aaltojen piiskatessa sitä. Zanoz ajautui merivirran mukana eräälle saarelle. Uros oli kovin väsynyt ja kävi makuulle rantahiekalle. Se mietti, mikä tämä paikka voisi olla. Se tuli siihen tulokseen, että paikka oli Andriaana. Uros oli tyytyväinen löydettyään saaren ja päätti jäädä asumaan sinne. Se liittyi Carmikseen ja piti yllä edelleen lahkonvastaisuuttaan. [29]Suhteet toisiin
x Linkittömät ovat poistuneet, kuolleet hahmot ovat yliviivattuja.
[npc-hahmo] ? x Kunnioittaa: isä
[npc-hahmo] ? x Kunnioittaa ja rakastaa: äiti
Niara x Välittää ja haluaa pitää toisesta huolta: oppilas
Forever Snowflakê x Välittää ja rakastaa (yksipuolisesti). Paras ystävä.
Mihei x Oudoksuu.
Rénfais x Inhoaa ja halveksuu lahkolaisuuden vuoksi.
Pelit
→ Saapui Andriaanalle ??.??.2010
x It's not the tree that forsakes the flower, Carmiksen ruohoniitty » Niara [Kaamoksensusi] » 29.12.2010 - 24.2.2011
x Wonderland of snow, Afuelin vuoret » Forever Snowflakê [Sparrow] » 17.3.2011 - 5.6.2011
x Vaikeaa valehdella, kun ei tunne totuutta, Djalan nurmikenttä » Mihei [Tucci] » 1.1.2012 - 28.3.2012
x Kissannaama ja Sirpale, Carmiksen nuotiopaikka » Rénfais [Zizuka] » 7.1.2012 - 15.3.2012 keskeytetty
x After a long time, my dear, Afuelin kuumat lähteet » Forever Snowflakê [Sparrow] » 14.4.2012 - ??.??.???? Vielä kesken!
Tapahtunutta x PÄIVITETÄÄN PÄIVITETÄÄN
Pelaaja| Roihukorppi
Pelipaikka | Andriaana