Nanna

Nimi x Nanna
Merkitys x viikinkikieltä; rohkea
Kutsuen x Rime

Ikä x 1 vuosi
Skpl x
Laji x koirasusi [96.88% susi]
Lahko x Kyllä.
Lauma x Femor

"Raitaselkäinen saapui pian Djalan ladolle, jolla tuo hassu otus ei ollut koskaan
käynyt. Hymy korvissa, mutta ehkä hieman epäröiden tuo käveli ladon
oviaukon luokse. Violettisilmäinen katseli sisälle ja pärskähti pölyn
leijaillessa pienokaisen kirsuun. Hauskan näköisesti tuo taapersi sisään."

Ulkonäkö

Nanna on melko pienikokoinen ja laiha otus. Missään ei ole ylimääräistä, eikä sen pahemmin lihastakaan. Tosin, Nanna on kasvattanut vyötärönympärystään hieman, rasvaista kalaravintoa liikaa, nähkääs. Sudeksi sen kyllä tunnistaa… mikäli ei korviin katso. Korvat ovat puolilurpat, mikä johtuu suvussa piilevästä koiraverestä. Jalat ovat perustavaraa, eivät mitkään hintelät, mutta eivät lihaksikkaat. Pitkät ne kuitenkin ovat ja Nanna onkin melkoisen nopea. Se ei tosin ole erityisen ketterä; siihen kun tarvittaisiin hyppyvoimaa, mitä neidolla ei järin ole. Mitat ovat siis 50 cm/20 kg. Kirsu on vaaleanpunaiseen vivahtava, samaten anturat. Turkin väristä ja kuvioinnista kertominen onkin sitten semmoinen selostus… Väritys on kermanvaalea, mutta häntä, kuono, korvat ja etukäpälät ovat tasaruskeita. Siitä ylöspäin, aina olkapäähän saakka on oranssia turkkia. Selässä on kolme oranssia raitaa ja polven kohdalla kaksi samanlaista. Takajalkojen varpaista kintereeseen on vaalean persikanväriset sukat. Etujaloissa on samanväriset raidat. Turkki on karkeahkoa ja lyhyttä, mutta hännän karvat ovat hyvin tuuheita. Narttu kantaa kaulassaan unisiepparia sekä pientä kiveä, jossa on teksti ‘Dristig avklare vei’.
Nannan ääni on herkkä ja rauhallinen, kirkas kuin nuoren lapsen ääni. Koirasuden lauluääni on myöskin erittäin herkkä ja lempeän kuuloinen, mutta Nanna ei oikeastaan ikinä laula, joten sen laulutaito ei pääse oikeuksiinsa. [19]

Luonne

Nanna on melko hölmö nuori neitokainen. Se ei reagoi kovinkaan helposti toisten sanomiseen, haaveilee vain niitä näitä. Nuorikko ei välttämättä ymmärrä kaikkea sille sanottua, mistä syystä sille täytyy vääntää kaikki rautalangasta. Tuo ei ymmärrä, miksi täytyisi olla kunnioittava johtajille tai vastaavaa, sillä sitä ei koskaan opetettu siihen. Se vain jätettiin huomiotta isänsä Haldorin valistaessa Nannan sisaruksia. Tämän vuoksi narttu siis ei käsitä, mitä merkitsee kunnioitus ja arvonanto. Peruskohteliaisuudet nuorikko kyllä osaa, muttei niitä fraaseja paljoa käytä.
Jos Nanna itse saisi päättää, se juoksentelisi niityllä perhosten kanssa ja nauttisi elämästä. Neito suhtautuu kaikenlaisiin kanssaeläjiin erittäin iloisesti ja on aina häntä heiluen auttamassa. Se tahtoisi aina vain kälättää ja leikkiä. Tuo ei vain yksinkertaisesti osaa ottaa asioita vakavasti. Nanna on kuitenkin hyvä lohduttaja ja ystävä ja tykkää olla läheistensä kanssa. Lahkosta se ei tajua mitään, sillä se myöntyi Lahkoon liittymiseen ilmaan minkäänlaisia mukinoita. Se liittyi Ederaankin vain sen takia, että oli jostain kuullut Ederan susisuosinnasta. Se halusi niin kovasti uuden perheen tapaisen ja suori sitten tiensä Ederan jäseneksi. Raukka ei ymmärrä, miksi sillä pitäisi olla pystykorvat, niin kuin 'kunnon sudella'. Sen mielestä puolilurpat kelpaisivat aivan mainiosti. Menneisyytensä takia narttu myös pahoittaa mielensä pienimmästäkin ivasta. Mutta se ei tiedä, ettei ole täysi susi, kuin luultiin, vaan omaa koiran verta.

Vaikka Nanna ottaakin useat asiat leikillään, se ei haluaisi kuulla mitään puhuttavan isästään tai sen korvista. Itkupilli suoraan sanoen. Se on myös melkoinen pelkuri - mikä aiheuttikin syrjinnän. Narttu ei uskalla tehdä melkein mitään ilman ystävää tai vastaavaa auttajaa. Ehkäpä joku joskus onnistuu kasvattamaan Nannasta pelottoman, kenties. Nanna on hyvin palvelualtis ja tottelee, jos jotain käsketään. Mikäli sanot nuorikolle, että sen pitäisi hypätä kaivoon, se tekee sen. Vaikkei sille olekaan opetettu kunnolla käytöstapoja tai kunnioitusta, se kyllä yrittää olla kohteliaampi esimerkiksi johtajan seurassa. Nanna ei osaa pitää puoliaan lainkaan ja alistuu herkästi. Se ei ymmärrä, mitä sen veljet yrittivät joskus taannoin tehdä, eikä tätä kautta myös tajua pennuista ja lisääntymisestä mitään. Jos kaikki tämä edellä mainittu pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, niin se kuuluisi näin; Hölmö, avulias ilopilleri joka ei osaa pitää puoliaan. Noin se ainakin tiivistettynä kuuluisi. Nanna-neitokainen ei myöskään ole erityisen lahjakas metsästäjä. Perusasiat se osaa, muttei ole riittävän ketterä tai voimakas siihen. Tosin kalojen saalistuksessa se on elementissään, naaraan nopeat tassut nappaavat eväkkään kuin eväkkään vaivatta. Kalastus taitaa olla ainoa tilanne, jolloin koirasusi vaikuttaa edes hieman älykkäältä. [34]

Themet: Apulanta - Yksinkertainen, PMMP - Kovemmat kädet, ?

Menneisyys

Nanna syntyi vanhalle, karttaan merkitsemättömälle saarelle Skjeran klaaniin. Kukaan nykyään elävä ei tiennyt tuosta saaresta, sen verran kaukana se oli. Tai no, olihan sinne muutama ihminen ajelehtinut, mutta heidät oltiin syöty heti; susien toimesta. Saarella asusti valtava susilauma, joka noudatti vanhaa skandinaavista uskoa, mikä oli levinnyt saarelle siellä ammoin asuneiden ihmisten mukana. Lauma myös nimesi pennut viikinkikielellä. Pennuille annettiin mahtipontiset nimet toivoen,että pentu olisi nimensä veroinen sekä luonteeseen kuvastuva lisänimi; näin tapahtui miltei aina. Pentuja syntyi, pentuja kuoli. Aikanaan myös johtajapari sai perheenlisäystä. Tietysti nuo olivat onnessaan viidestä suloisesta lapsukaisesta. He antoivat niille nimet Geirr Nopsajalka, Nanna Urhea, Sigr Voittamaton, Fríðr Lumoava ja Vor Harkitseva - suomeksi keihäs, rohkea, voitto, kaunis ja varovainen. Nannasta siis toivottiin tulevan rohkea soturitar.
Pentu kuitenkin aiheutti pettymyksen. Sen korvat olivat oudosti puolilurpat ja se ei ollut rohkea vaan arka höpsö. Isä Haldor Viisas aikoi tappaa penikan, sillä ei halunnut sukuunsa tuollaisia epäpuhtauksia, mutta Ylva Lempeä ja Fríðr Lumoava - emä ja sisar - estivät sen. Hän ei halunnut vahingoittaa sitä. Ylva ei ollut kertonut kenellekkään, ettei ollut puhdas susi, vaan jostain kaukaa löytyi ripaus bordercollieta, joka tuli tässä penikassa esiin. Neito sai silti kolmen veljensä ja isänsä vihat päälleen ja joutui useasti niiden leikkikaluksi.

Kerran, kun pennut olivat miltei vuoden, päättivät veljet ja isä hankkia mielihyvää Nannan kustannuksella. “Pelkuri! Tottele kun sanotaan tai teen homman väkisin!” Sigr nauroi. Nanna painui pieneksi mytyksi maahan ja itki. “E-en minä halua.. menkää pois..“ Vor repäisi sen virnistäen ylös, Geirrin purressa naarasta korvista. Sigr hymyili veljilleen ja asteli Nannan ylle, napaten sitä kovaa niskasta. Nuori neito kyyristyi ulisten ja itkien maahan. Isä katseli tyytyväisenä poikiensa kuritusta. Haldor raiskasi itsekin nartun. Lopuksi hän raahasi nuorikon rannalle ja viskasi nartun vanhaan ruuheen. “Älä tule enää takaisin!” Tämä huusi ja löi tassullaan neidon tajuttomaksi. Se työnsi ruuhen vesille ja lähti lätkimään poikineen.
Tapahtumilla oli kuitenkin yllättävä seuraaja, joka hyppäsi ruuheen vaivihkaa. Kun ruuhi tömähti rantaan, Nanna kohotti päätään unisena. Se näki edessään isänsä kokoisen noin kaksivuotiaan uroksen. Se oli Nannan isoveli Frelsi Valontuoja; Haldorin ja Ylvan viimevuotinen pentu. Kun Frelsi kuuli kaiken, mitä Nannalle oli tehty, se suuttui silmittömästi ja opettaa Nannaa ja neuvoa sille paikan, missä se olisi turvassa. Frelsi neuvoi pennulle elämän perusasioita ja opetti sitä selviämään itse. Uros antoi nartulle vanhan riipuksen, jossa oli pieni unisieppari ja kivi, jossa sanat ‘Dristig avklare vei.’ - Rohkea löytää tien. Nanna kiitti Frelsiä ja lähti etsimään tietä. Se päätti uida jonnekin, ja merivirran kuljettamana saapui Andriaanalle. Yksivuotias neito liitettiin pakosti Lahkoon ja Nanna itse liittyi Ederaan. [37]

Skjeran laki:: #1 x Arvosta kaikkea surmaamaasi.
#2 x Kunnioita vanhempiasi ja viisaampiasi.
#3 x Ota puolisoksesi vain puhdasverinen susi.
#4 x Älä koskaan kyseenalaista herrasi valtaa.
#5 x Klaanin etu tulee ennen omaa etuasi.

Suhteet toisiin

x Linkittömät ovat poistuneet, kuolleet hahmot ovat yliviivattuja.

[npc-hahmo] Haldor Viisas x Pelkää: isä
[npc-hahmo] Ylva Lempeä x Rakastaa: äiti
[npc-hamoja] Geirr, Sigr & Vor x Pelkää: veljet

Remy x Pitää.
Uljo x Piti todella paljon.
Carciogule x Luottaa ja kunnioittaa: mestari/opettaja Kekouan x Pelkää kuollakseen.
Cazadór x Kuonnioittaa pelastajanaan.
Jokeri x Oudoksuu hivenen.

Pelit

→ Saapui Andriaanalle ?.?.2011

x Ja laiva jatkaa kulkuaan, kun taivaan silmät syttyy, Djalan hiekkaranta » Remy [Fenris Wolf] » 21.7.2011 - 2.8.2011
x "Perhosilla on hauskempaa, ku niillä o siivet!", Carmiksen vesiputous » Uljo [KAPA] » 21.7.2011 - 2.10.2011 keskeytetty
x Colors of Grey, Befalaksen niitty » Deadache [Saranna] » 16.10.2011 - 5.11.2011
x Valheverkko, Djalan hiekkaranta » Deadache [Saranna] » 5.11.2011 - 7.1.2011 keskeytetty
x Askel askeleelta. Kirjain kirjaimelta., Femorin laiturit » Carciogule [Sparrow] » 25.10.2011 - 5.11.2012 keskeytetty
x Keep all the roses in hiding.., Djalan hiekkaranta » Kekouan [Kaamos] & Cazadór [Sparrow] » 8.1.2012 - ??.??.???? Vielä kesken!
x Huijarikauppaa, Djalan lato » Jokeri [Emppu] » 13.4.2012 - ??.??.???? <>Vielä kesken!

Tapahtunutta x PÄIVITETÄÄN PÄIVITETÄÄN

Pelaaja| Roihukorppi
Pelipaikka | Andriaana

Ulkoasun © Veikkalay 2009 » Hahmot, kuvat, tekstit © Roihu, ellei toisin mainita! » Sivun alkuun